perjantai 20. joulukuuta 2013

Hyvä elämä nuorisotyön päämääränä


Juha Nieminen pitämässä luentoa Marttisessa järjestetyllä Youth in Action -kansainvälisellä leirillä viime kesänä. Aiheena nuoren hyvä elämä.

Suomen nuorisokeskukset ry:n verkkosivun mukaan valtakunnallisilla nuorisokeskuksilla on yleishyödyllinen ja yhteiskunnallinen tehtävä tukea lasten ja nuorten hyvää elämää. Nuorten hyvä elämä voidaan asettaa paitsi valtakunnallisten nuorisokeskusten niin myös koko nuorisotyön päämääräksi.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

ELÄMYKSIÄ JA ESTETIIKKAA

 



Kevon kanjonia on sanottu Suomen Grand Canyoniksi. Arizonassa en ole käynyt, mutta Kevojoen rotkoon laskeuduin tänä kesänä ensimmäistä kertaa.


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Get out and find the power!


Marttisen kansainvälinen nuorisoleiri on käynnissä. Suomalainen ryhmä valmisteli tervetulotilaisuutta sunnuntaina ennen italialaisten ja espanjalaisten tuloa.

torstai 23. toukokuuta 2013

Nuorisotyön asiakkuudesta


Toukokuu on valtakunnallisessa nuorisokeskuksessa leirikoulujen sesonkiaikaa. Erityisesti kuutosluokat, mutta myös yhdistelmäluokat ja ysiluokat, saapuvat hetkeksi luokkahuoneesta poikkeavaan ympäristöön. Puiden hiirenkorvat, lintujen laulukilpailut ja jäistä vapautuneet viileät vedet ovat lähellä. Resiinaretki, köysilaskeutuminen ja illan disko nostavat koulukavereista ja omista oppilaista esille uusia piirteitä. Nuorisokeskus tuottaa leirikoulupalveluita ja asiakkaina ovat oppilaat, opettajat, koulut ja oppilaiden kustannuksista pitkälti vastaavat vanhemmatkin.

Nuorisotyön asiakkuutta on Suomessa pohdittu vähän. On todettu, että nuorisotyössä nuori ihminen kohdataan ihmisenä, ei oppilaana, potilaana tai rajatun toimenpiteen asiakkaana.  Nuorisotyössä voidaan ajatella, että nuori on nuori ihminen, joka kantaa mukanaan kaikkia elämänsä kokemuksia, merkityksiä ja kiinnostuksia. Lähtökohtaisesti nuorisotyön ei tulisi sulkea pois tai ohittaa mitään niistä.

torstai 2. toukokuuta 2013

Strategiailtapäivä ja ensiapukoulutusta

Marttisen väki kerääntyi yhteen työstämään näkemyksiä siitä, missä Marttisen pitäisi olla viiden vuoden kuluttua, ja miten sinne päästään. Edustettuna olivat kaikki Marttisen osastot ja johtokunta. 

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Pohdiskeleva luennoitsija

Marttiselta löytyy aivan ikioma nuorisotutkija, KM, luennoitsija Juha Nieminen. Hän toimii Marttisen kehittämis- ja koulutuspäällikkönä.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Nuorisotyön palvelumuotoilua


Olen nyt jonkin aikaa toiminut nuorisotyön organisaatiossa, jossa palveluiden tuottaminen on osa jokapäiväistä työtä. Marttinen on sekä yleishyödyllinen valtionavustusta saava nuorisokeskus että kunnallinen liikelaitos, joka rahoittaa toimintaansa myös myymällä palveluita. On innostavaa ja haastavaa pohtia nuorisotyön organisointi- ja toteutustapoja uudessa työympäristössä.