maanantai 22. kesäkuuta 2015

Nuorisokeskus Marttinen Virroilta esittäytyy Kyläkaupalla, Tuurissa perjantaina 3.7. klo 10-18



Marttinen esittelee omaa toimintaansa paikallisesti, alueellisesti , valtakunnallisesti kansainvälisesti nuorten kasvun, kehityksen ja osallistamisen edistäjänä nuorisokeskuspedagogiikan ja seikkailukasvatuksen keinoin.  Toiminnallisena aktiviteettina on mukana on tuotu sumopainiareena sekä pienemmillä että isommillakin painipuvuilla. Tule kokeilemaan veloituksetta!


Marttisen nuorisotyötä tukee kokous- ja juhlatalotoiminta Marttisen Vanhan Pappilan upeassa idyllisessä ympäristössä. Lisäksi alue ja ympäristö antaa mahdollisuudet jopa 200 henkilön kokouksiin, seminaareihin ja isoihin harraste- ja koiraleireihin. Paikalla lisätietoa mahdollisuuksista antaa myyntipalvelumme.

 Marttisen saarella sijaitsee myös Virtain Perinnekylä ja nyt on mahdollisuus saada maistiaisia heinäkuun musiikkitarjonnasta! Paikalla Perinnekylän heinäkuun livemusiikki kaartista ovat Auri, hanurimusiikin helmineen, AaPee, 60-luvun klassikoita soittaen ja laulaen, Anna-Reetta, 2000-luvun POP-iskelmää esittäen ja tapahtumaisäntänä Juhani Viita.
 
Virtain Perinnekylän yrittäjät ovat lähteneet mukaan Tuuriin lahjoittaen palkintoja tasatunnein arvottavaksi tapahtumapäivän sisällä.

Tule kuulemaan musiikkia, kokemaan  toimintaa tai kysymään tarjousta leiriisi, leirikouluusi, juhliisi tai kokouksellesi!

torstai 18. kesäkuuta 2015

Kansainvälinen KVT-leiri Nuorisokeskus Marttisessa


Nuorisokeskus Marttisessa Virroilla järjestettävä kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri on koonnut yhteen nuoria vapaaehtoisia kahdeksasta eri maasta. Lähes jokainen maanosa on edustettuna, kun nuoret työskentelevät Marttisessa erilaisten tehtävien parissa.


Yhteistyössä Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n kanssa järjestetyllä leirillä vapaaehtoiset ympäri maailmaa työskentelevät yhdessä erilaisten yleishyödyllisten hankkeiden parissa. Vapaaehtoistyöleirien avulla pyritään rikkomaan kulttuurien välisiä ennakkoluuloja sekä auttamaan paikallisia yhteisöjä. Marttisessa käynnissä olevalla leirillä vapaaehtoiset suunnittelevat ja toteuttavat esimerkiksi ohjelmaa jokavuotisille Juhannusmarkkinoille.

Kun leiri on edennyt puoleenväliin, tunnelma on korkealla ja vapaaehtoiset motivoituneita työskentelemään yhdessä. Työt leirillä ovat monipuolisia ja jokaisen taidoille on käyttöä. Vapaaehtoiset ovat esimerkiksi suunnitelleet ja toteuttaneet juuri kunnostettujen nuorisohotellien uudet nimikyltit. Leiriläisten työ täydentävää nuorisohotellien uudistusta, jossa myös virtolaisten nuorten ideat ovat päässeet esille. Nimikylttien materiaaleina on käytetty kierrätettyjä ja luonnosta kerättyjä materiaaleja. Luovuutta vaativien tehtävien lisäksi vapaaehtoisille on riittänyt myös manuaalista kunnostus- ja siivoustyötä esimerkiksi Herraskosken leirintäalueella.


Vaikka paljon on jo ehditty tehdä, on leirin keskeisin työ vielä edessäpäin. Virtain Perinnekylässä pidettävillä Juhannusmarkkinoilla tullaan näkemään vapaaehtoisten suunnittelemaa ja toteuttamaa toiminnallista ohjelmaa, jonka avulla markkinoiden vieraat voivat tutustua leiriläisten kulttuureihin. Luvassa on tietoa niin Espanjasta, Sambiasta ja Japanista kuin monesta muustakin maasta.

Leirin kautta vapaaehtoiset tuovat omaa kulttuuriaan Marttiseen ja Virroille mutta myös vastavuoroisesti tutustuvat itse suomalaiseen kulttuuriin. Perinnekylään ja suomalaiseen historiaan tutustuminen sekä saunominen ovatkin olleet olennainen osa leirin ohjelmaa.

 


-Kirjoittaja on Milka Autio, joka on suunnitellut ja toteuttanut leiriä osana opintojaan. Hän toimii myös toisena leirin ohjaajista.-

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Earth hour 2015


Earth hour 2015


Meille on Marttisessa tärkeää lisätä ympäristötietoisuutta omassa toiminnassamme ja jakaa tietoa myös ympärillemme. Toivottavasti sinäkin haluat tehdä niin!

EVS-vapaaehtoisemme Espanjasta Lydia ja Adrian harjoittelivat jo eilen kuinka Marttisen saaren karttaa luetaan kynttilänvalossa. Osallistu sinäkin Earth Houriin!


Earth Hour on WWF:n järjestämä maailman suurin ilmastotapahtuma, jota vietetään lauantaina 28. maaliskuuta kello 20.30–21.3020.30–21.30. Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille.

Ilmaise sinäkin huolesi ympäristön puolesta!

Lue lisää!  #earthhour2015 #sammutasome

Lainaus WWF:n websivulta - Lue lisää!

"Ennätyssuuri Earth Hour näytti valomerkin ilmaston puolesta 172 maassa

Maailman suurin ilmastotapahtuma WWF:n Earth Hour oli tänä vuonna suurempi kuin koskaan aiemmin. Mukana oli ennätykselliset 172 maata, ja valot sammuivat yli 1400 ikonisesta maamerkistä sekä lähes 40 Unescon maailmanperintökohteesta.

Suomessa Earth Houria vietettiin maailman suurimman kynttiläillallisen merkeissä, millä tuotiin esiin ruuantuotannon ilmastovaikutuksia. Suomessa Earth Houriin ilmoittautui yli 30 000 ihmistä, kampanjasivustolla ilmoitettiin yli 450 tapahtumaa. Mukana oli edellisvuosien tapaan myös lukuisa määrä yrityksiä, kaupunkeja ja yhteisöjä. Maamerkeistä muun muassa Helsingin tuomiokirkko, Finlandia-talo, Olympiastadionin torni ja Tampere-talo ottivat osaa sammuttamalla valonsa."

torstai 19. helmikuuta 2015

Teemana japanilainen keittiö



Itadikimasu



Nuorisokeskus Marttisessa, kuten muissakin valtakunnallisissa nuorisokeskuksissa Suomessa, tehtävänä on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia tukemalla ja ohjaamalla heidän kasvuaan ja tarjoamalla monipuolisen, toiminnallisen ja turvallisen ympäristön sekä myönteisen ilmapiirin elämykselliseen yhdessäoloon ja osallisuuteen. Yksi osa on myös ruokakulttuuri - Marttisessa on tuotu pitkään jo esille lähi- ja luomuruokailuja ja sen lisäksi erilaisin teemoin ruokakulttuureja eri puolilta maailmaa.

Tänä keväänä 20.3.-21.3. on vuorossa japanilainen keittiö. Ohessa kokkimme Armi Rajalan kirjoitus: Lyhyt oppimäärä japanilaisen keittiöön ja tietenkin myös menu perjantaille 20.3. ja lauantaille 21.3.
Armi on myös hakenut jo joitain aineksia valmiiksi ja kuvat blogissa ovat aineksista jotka vain odottavat valmistamista. Kuvia myös valmistusvaiheista tulossa tänne.





Japanilaisen keittiön tuhatvuotinen perintö näkyy yhä sekä ravintolakulttuurissa että koti-keittiössä. Muualta tulleet vaikutteet ovat ”japanilaistettu” palvelemaan nyky- keittiöllekin tyypillisiä tekijöitä; luonnollisuutta, keveyttä, tuoreutta ja mausteiden varovaista käyttöä.





Leimallisia raaka-aineita ovat kala, soija, vihannekset, riisi, nuudelit, tee ja hedelmät. Eläinproteiineista tärkeimmän eli kalan suosiota selittää Japanin maantieteellinen luonne eli jono saaria, sekä uskolliset seikat. Osa kalasta syödään huipputuoreena sashimina ja susheissa.  Toista ääripäätä edustaa boniittihiutaleet, dashi-liemen perusaine, ja dashiliemi puolestaan on keittojen ja patojen kulmakivi. Nykyisin valtaosa japanilaisten käyttämästä kalasta tuodaan muualta.


Soijaa jalostetaan tofuksi, soijakastikkeeksi ja vaikkapa miso-tahnaksi. Tofu on alun perin siirtynyt kiinasta erityisesti zen-buddalaisten munkkien kasviruokana ja proteiiniin lähteenä. Kausiruokana kesällä soijaa nautitaan vihreinä edame-papuina.

Japanilainen ilmasto suosii luontaisesti vihannesten kasvatusta. Kaupoista löytyvät kaikki länsimaisesti tutut vihannekset mutta myös paljon suomalaisessa keittiössä harvinaisempia, kuten esimerkiksi juureksista daikon, taro, vihannestakiainen ja lootuksenjuuri. Ympäröivä vedet tuottavat erilaisia merileviä kuten kombua, wakamea ja noria. Myös sienet, sekä metsistä kerätyt, että etenkin viljellyt lajit ovat huippusuosittuja.

Riisiä tarjoillaan lähes joka aterialla, pieni kulhollinen lyhytjyväistä, valkoista ja täydellisesti kypsennettyä. Sushi-riisi maustetaan riisiviini-etikalla, sokerilla ja suolalla.  Riisillä on Japanissa ollut samanlainen, lähes pyhä asema, kuin Suomessa leivällä oli ennen.

Rakkaus erilaisiin nuudeleihin on luonut Japaniin tuhansien pikkupuotien verkoston, joissa pikaruokana nautitaan kupillinen kuumia nuudeleita kesken kiireiden. Tyylikkäitä tattarista valmistettuja soba-nuudeleita tarjoillaan etenkin kesäisin kylmänä ruokana. Vehnästä valmistetut paksut udon-nuudelit kestävät kuumana säilytystä pitenpään kuin muut nuudelit. Soumenit puolestaan ovat ohuita vehnänuudeleita. Raamen-nuudelit ovat myös vehnäpohjaisia, alkuaan kiinansiirtolaisia. Raamen tarkoittaa sekä nuudelia että siitä valmistettua keittoa. Raamen-keitto onkin Japanin suosituin ruoka ja joka paikkakunnalta löytyy oma, hieman erilaisensa versio. Raamen- nuudelit eivät kestä kuumassa kovin hyvin, siksipä niistä valmistettu keitto tulee syödä nopeasti.

Japanilainen tee on vihreää, eikä sen kanssa tarjota sokeria tai maitoa Oleellista teen valmistuksessa on teelehtien tuoreus ja haudutusveden oikea lämpötila sekä haudutus-aika. Teeseremoniassa käytetään vihreää matcha-jauhetta, joka on noussut superfoodien listalle länsimaissa. Sencha on Japanin yleisin tee, muita suosittuja ovat mm. bancha, genmaicha (sisältää paahdettua riisiä) ja kukicha (valmistettu oksista ja varvuista). Teetä juodaan pitkin päivää ja sitä käytetään myös ruokajuomana, joko kylmänä tai kuumana.

Hedelmien viljely on Japanilaisittain lähes käsityötä.. Esimerkiksi omenat saatetaan kietoa paperiin jo puussa kasvaessaan ja näin saadaan kaunis tasainen väritys. Japanilaiseen koti ateriaan ei yleensä kuulu jälkiruokaa vaan sen korvaavaa kauniisti paloiteltu tuore hedelmä, yhtä tai kahta lajia. Tässäkin laatu korvaa määrän. Erikoisuutena myydään myös liikelahjoiksi arvostettuja ja kalliita luksushedelmiä joiden tarkoituksena on kertoa saajalle kuinka arvokas hän on hedelmän antajalle.

Ateria aloitetaan sanomalla itadakimasu, näin kunnioitetaan ruokaa, sen alkuperää ja valmistajaa. Ruokailun päätteeksi sanotaan kiitokseksi gochisoosama.

Armi Rajala

Japanilainen keittiö -teema

Perjantai 20.3. 

Genmaicha- tee
Miso- keitto
Onigiri- täytetyt riisipallot

Tsukune- kanapyörykät teriyakikastikkeella
Riisi
Tsukemono- pikkelöity kaali
Kohaku-namasu- retiisi-porkkanasalaatti

Persimonia ja omenaa seesamikastikkeessa
Sencha- tee

Lauantai 21.3. 

Genmaicha- tee
Pieni sushibaari
Chasu ramen- nuudelikeitto paahdetulla porsaalla

Miso- lohi
Inkivääririisi
Seesamparsakaali

Suklaapocky
Mansikkapocky
Sencha-tee
 


torstai 8. tammikuuta 2015

LÄHIRUOKAA TUTUKSI LÄHIRUOKATAPAHTUMASSA



 Lähiruoka on suosittu ja ajankohtainen aihe mediassa, blogi -kirjoituksissa, tutkimuksissa ja selvityksissä.

Kiinnostus lähellä tuotettuun, alkuperältään ja koko tuotantoketjultaan tunnettuun ruokaa kiinnostaa suomalaisia.

Lähiruokaa kuvaillaan yleensä kotimaiseksi ruoaksi. Lähiruoaksi mielletään omalla paikkakunnalla, lähipaikkakunnalla tai oman maakunnan alueella tuotetuksi elintarvikkeeksi. Lähiruokaan liittyy olennaisesti myös lyhyt kuljetusmatka, lähituottajien pieni koko ja ruoan alkuperän jäljitettävyys.

 

Lähiruoan positiiviset vaikutukset ja haasteet

 

Lähiruoan käytön ja sen kuluttamisen positiiviset vaikutukset ovat selkeitä. Lähiruoan osto työllistää
paikallisia pienyrittäjiä, tuo luotettavuutta ja turvallisuutta ruoan tuottamiseen, kun tiedetään tuottaja ja koko tuotantoketju, yleisesti myös tuotteet ovat parempi laatuisia ja säilyvät paremmin, koska niiden matka pellolta pöytään on lyhyt. Lähiruoan käyttämisellä pystytään myös varmistamaan elintarviketuotannon pysyminen Suomessa.



Lähiruoan saatavuuteen liittyy monia haasteita. Merkittävin niistä lienee tuotteiden saatavuus. Saatavuuteen
olennaisena osana liittyy epätietoisuus paikkakunnan lähituottajista. Lähituottajat ovat yleensä pieniä tuottajia, joiden tuotantomäärät ovat pieniä, ja siten lähituotteiden saatavuus ja toimitusvarmuus ympäri vuoden on haasteellista. Lähituottajien tunnetuksi tuominen onkin tärkeää sekä lähituottajien että kuluttajien näkökulmasta.


Virtolaisten lähituottajien tuotteita tuodaan tutuksi Nuorisokeskus Marttisessa järjestettävässä Parasta pöytää paikallisesti – lähiruokatapahtumassa. Tapahtumassa päästään nauttimaan paikallisten tuottajien tuotteista valmistetuista herkuista sekä kuullaan lähiruokaan liittyviä esityksiä. Tilaisuuden juontaa Heikki Helakorpi, illan musiikkiesityksestä vastaa Virtolainen Helke -yhtye, agrologi Niina Mannila esittelee opinnäytetyönsä Lähiruokaa julkisiin keittiöihin - aiheesta sekä MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi pitää juhlapuheen. Lippuja ja lisätietoa tilaisuudesta saa Nuorisokeskus Marttisesta.



Agrologi Niina Mannila


 

torstai 8. toukokuuta 2014

Koko perheen luontotapahtuma



Marttisessa koko perheen luontotapahtuma

Tapahtuma sai alkunsa Marttisen uudesta lintutornista, joka avattiin syksyllä 2013.  Tornin ympärille haluttiin rakentaa luontoon ja lintuihin liittyvää ohjelmaa ja varsin pian ajankohdaksi muotoutui BirdLife Suomen järjestämän vuosittaisen bongauskisan Tornien Taiston päivämäärä, sillä siihenhän uuden tornin pitää tietysti osallistua! Päivälle suunniteltiin ohjelmaa yhteistyössä Marttisen, Virtain luonnonsuojeluyhdistyksen ja Suomenselän lintutieteellisen yhdistyksen kesken.

Ohjelma sisältää monipuolisesti luontoon liittyvää touhua, josta varmasti jokaiselle löytyy jotain kiintoisaa. Itse tornilla bongauskisa starttaa jo klo 05:00, muut tapahtumat alkavat klo 10 jatkuen aina 14:00 saakka. Ohjelmassa on linnunpönttöjen rakentamista, Ruoveden luontokoulun Siina Leinikan opastamia luontopolkukävelyitä, makkaranpaistoa ja nokipannukahvittelua, Eero Heinosen lintukuvien katselua, risutöiden tekoa, temppurata ja boulderointia (!). Lisäksi tarjolla on Marttisen herkullinen lounas noutopöydästä. Päivän päätteeksi jännitetään, montako lintulajia uudelta tornilta bongattiin!

Hyvinvointia kaikille!



Marttisessa järjestettiin yhteistyössä usean toimijan kanssa hyvinvointiviikonloppu 25.4.-26.4. aikuisille ja lapsille.

Perjantaipäivä oli suunnattu työhyvinvoinnin edistämiseen ja monenlaisen liikunnallisen toiminnan esittelyyn.

Päivän aikana saattoi tutustua resiinaretkiin, kirkkovenesoutuun/VirtU Soutujaosto ja Lions Clubit, Marttisen yläköysirataan, kuntotanssiin/ Virtain Naisvoimistelijat ry., hathajoogaan/Virtain Naisvoimistelijat ry. Lisäksi oli pulmatehtäviä porukoille, kahvakuulaa/Virtain Urheilijat. Monivarmasti kokeili uusia lajeja ja ehkä löysi uuden harrastuksen.

Kuten UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari päivän aloittavassa luennossa kysyi - "Lisää liikuntaa vai vähemmän istumista?"



Lauantai taas oli koko perheen puuhapäivä, jossa liikkumisen iloa sai kokea aamuzumbasta alkaen seinäkiipeilyn, kahvakuulan, jousiammunnan ja temppuradan parissa tai vaikka boulderointiluolassa.

Päivässä saattoi osallistua myös aarteenetsintään, ajella ponikärryllä alueeseen tutustuen tai laukoa kohti maalia Valtteri Hietasen kanssa.

Iltapäivän hienossa säässä esiintyi ulkoilmakonsertissaan ORFFIT!




torstai 30. tammikuuta 2014

Makumatkalle Kiinaan

 
Marttisessa on vuosittain useampia teemaruokapäiviä, jolloin kuka tahansa voi tulla ruokailemaan eksoottisia herkkuja ilman kalliita lentomatkoja.

torstai 28. marraskuuta 2013

Koko perheen joulutapahtuman valmistelut

 
Tapahtumaan on tulossa vaikka mitä! Oikea poro & joulupukki, joulutori, pipareiden leivonta, jouluaskartelu risuista, poniratsastusta, Helke -yhtye soittaa joululauluja, poniratsastusta, jouluinen lounas, lasten temppurata. Tapahtumaan on vapaa pääsy, osa toiminnoista maksullisia.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Lastenjuhlat


 
 
Halusimme järjestää Marttisen 20 v. juhlan pienille lapsille ja heidän perheilleen. Toteutimme sen yhteistyössä MLL Virtain yhdistyksen kanssa. Palloja varattiin reilusti. Pöydän takana Pirjo Marttisesta toivotti vieraat tervetulleiksi.
 

lauantai 28. syyskuuta 2013

torstai 5. syyskuuta 2013

20 v. Juhlavuosi käynnistyy





Marttisen perustamisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta tänä syksynä. Samalla käynnistyy juhlavuosi, joka jakautuu kolmeen osaan. Jokaiselle jaksolle, syksy, talvi ja kesä, on oma nuorisotyötä koskettava teemansa ja siihen kytkeytyvät
tapahtumat.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Valmiina Tampereelle!




Olen lähdössä lauantaina Tampereelle edustamaan Marttista Tallipihassa pidettävään  Helmiä runoilijan reitiltä - matkailutapahtumaan.

Virroilta on muutakin väkeä. Siellä on esimerkiksi lempitrubaduurini Juhani Viita juontamassa tapahtumaa. Jos siis olette Tampereella päin, niin minua voi tulla ihmettelemään klo 11-17 Tallipihaan. Vieläpä saatte vaikka esitteitäkin kotiin vietäväksi.

Jos ette kuitenkaan ihan koko kuutta tuntia jaksa minua ihmetellä, niin on siellä montaa muutakin nähtävää. On maisteltavaa, haisteltavaa, nähtävää ja kuultavaa kaikkialta Runoilijan reitin varrelta. Toivottavasti törmäilemme siellä!

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Martti-sammakko Killinkosken päiväkodissa

Tänään olin vappujuhlissa Killinkosken päiväkodissa, jonne sain sen hienon kutsun. Olin aivan innoissani.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

TYTÖISTÄKÖ TYTTÖJÄ, POJISTAKO POIKIA?

 Jonna Tuppurainen.
Mervi Suonpää
 
Marttisessa pistettiin sukupuolikäsityksiä koetukselle, kun järjestyksessään kolmas Studia Generalia-seminaari sukelsi sukupuolisensitiivisyyden maailmaan. Pohdinnan aiheena oli, millaista on olla tyttö tai poika 2000-luvun Suomessa. Seminaarissa luennoi sosiaalipsykologi, VTM Jonna Tuppurainen ja maahanmuuttajapoikatyön johtaja, YTM Mervi Suonpää.
Suonpään aiheena oli ”Ota koppi!” - Osallistavaa pohdinnan avausta kulttuuri- ja sukupuolisensitiiviseen poikatyöhön. 

Suonpää puhui poikana olemisen vaikeudesta Tampereella olevan Kölvin-toiminnan kautta. Siinä tehdään työtä maahanmuuttajapoikien sopeuttamisen parissa.Tuppurainen luennoi tytöistä, ja heille annetuista stereotypioista.
Tuppuraisen aiheena oli Millaisia peilejä tyttö tarvitsee – millaisia hänelle tarjotaan? Vai pitäisikö peilit rikkoa? - Sukupuolisensitiivisiä ja dialogisia näkökulmia tytön tukemiseen. 

Tuppurainen kiitteli Marttista siitä, miten monipuolisesti täältä löytyy kaikkea.
- Nuorisotyön saralla pääkaupunkiseudulla on vaikea löytää etsimäänsä, kun kaikki erilainen toiminta on siroteltuna ympäriinsä. Marttisessa taas löytyy koko nuorisotyön paletti yhdestä paikasta.

Seminaari oli kaikille avoin, ja osallistujina olikin henkilöitä sekä nuorisotyön parista, että muiltakin ammattialoilta.

teksti: Erika Helenius

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Marttisessa skräpättiin

Minna Enqvist eli Emmo oli pitämässä Marttisessa kaikille avoimia skräppäyskursseja. Aluksi tutustuttiin skräppäyksen perusteisiin ja toisella kurssilla eri tekniikoihin. Tässä Emmo näyttää, kuinka sabluunolla ja väreillä tehdään paperiin kerroksellisuutta.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Commercial Dance -tanssipäivä oli huippu!


Reilu viikko sitten Marttisessa pidettiin tanssityöpaja. Pajaa järjestämässä ollut 9-luokkalainen Saija kertoi meille vähän kurssista, johon hän ja toinen 9-luokkalainen Pinja hakivat itse rahoituksen Nuorten oman Myrsky -haun kautta.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Nyt skräppäämään!


Valokuvan avulla tallennetaan muistoja lomamatkoilta, lapsista, lapsenlapsista tai muista merkityksellisistä hetkistä elämän varrelta. Moni pistää talteen myös muita pieniä muistoja, kuten lomamatkoilta jääneitä matkalippuja, lasten ensimmäisiä hiuskiehkuroita tai erilaisia pääsylippuja. Skräppäämisessä kuvat ja muut samaan muistoon sopivat tai siihen liittyvät elementit yhdistetään sivun kokoiseksi kollaasiksi. Skräppääminen on luovaa itsensä ilmaisemista, muistojen tallentamista, sommittelua ja taiteen tekemistä.