Marttisen väki kerääntyi yhteen
työstämään näkemyksiä siitä, missä Marttisen pitäisi olla
viiden vuoden kuluttua, ja miten sinne päästään. Edustettuna olivat
kaikki Marttisen osastot ja johtokunta.
torstai 2. toukokuuta 2013
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Pohdiskeleva luennoitsija
Marttiselta
löytyy aivan ikioma nuorisotutkija, KM, luennoitsija Juha Nieminen. Hän toimii
Marttisen kehittämis- ja koulutuspäällikkönä.
Tunnisteet:
backstage,
juha nieminen,
koulutuspäällikkö,
nuorisotutkimus
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Nuorisotyön palvelumuotoilua
Olen nyt jonkin aikaa toiminut nuorisotyön organisaatiossa, jossa palveluiden tuottaminen on osa jokapäiväistä työtä. Marttinen on sekä yleishyödyllinen valtionavustusta saava nuorisokeskus että kunnallinen liikelaitos, joka rahoittaa toimintaansa myös myymällä palveluita. On innostavaa ja haastavaa pohtia nuorisotyön organisointi- ja toteutustapoja uudessa työympäristössä.
Tunnisteet:
asiaa,
juha nieminen,
koulutuspäällikkö,
nuorisotutkimus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)