keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Marttisessa skräpättiin

Minna Enqvist eli Emmo oli pitämässä Marttisessa kaikille avoimia skräppäyskursseja. Aluksi tutustuttiin skräppäyksen perusteisiin ja toisella kurssilla eri tekniikoihin. Tässä Emmo näyttää, kuinka sabluunolla ja väreillä tehdään paperiin kerroksellisuutta.

Kurssi vei mukanaan! Vaikka aikaa oli kuusi tuntia, tuntui että päivä loppui ihan kesken. Niin ihanaa hommaa.

Väreissä oli paljon valikoimaa.

Emmo kertoi skräppäyksen perusideasta. Hyvän lopputuloksen saa, kun rajaa aihetta ja kuvia. Kannattaa valita vain yksi valokuva, jonka ympärille koko sivu rakennetaan.


Ihailimme Emmon tekemiä skräppikansioita.


Skräpätyistä sivuista voi tehdä valokuva-albumin tai kuvan voi kehystää. Skräppäämällä voi tehdä myös kortteja ym. Tätä itseilmaisun ja taiteen lajia voi harrastaa Suomessa ja lähteä hakemaan uutta oppia vaikka ulkomailtakin:-)
Tässä muutama kurssilaisen aikaansaannos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti