torstai 28. marraskuuta 2013

Koko perheen joulutapahtuman valmistelut

 
Tapahtumaan on tulossa vaikka mitä! Oikea poro & joulupukki, joulutori, pipareiden leivonta, jouluaskartelu risuista, poniratsastusta, Helke -yhtye soittaa joululauluja, poniratsastusta, jouluinen lounas, lasten temppurata. Tapahtumaan on vapaa pääsy, osa toiminnoista maksullisia.

Marttinen on vuoden 2013 nuorisokeskus!

 
Suomen Nuorisokeskukset (SNK) ry:n hallitus valitsi Nuorisokeskus Marttisen Virroilta vuoden 2013 nuorisokeskukseksi. SNK:n hallituksen perusteluissa sanotaan:

Valitsijaryhmässä olivat: Georg Wrede opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikön johtaja, Juha Nieminen yliopisto-opettaja Tampereen yliopisto, nuorisotyö- ja nuorisotutkimus, Jani Karjalainen Kehitystoimisto Oy:n toimitusjohtaja, Juha Muotka Suomen nuorisokeskusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, Eija Pietilä Suomen nuorisokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja.

  • Toteuttaa laadukasta nuorisotyötä.
  • On alueensa merkittävä työllistäjä.
  • On asiakaslähtöinen ja hyvin johdettu.
  • Kehittää uusia työmuotoja ja -menetelmiä.
  • Hyödyntää vahvasti alueensa kulttuuriperintöä.
  • Huomioi kaikessa toiminnassaan ympäristöarvot.