maanantai 30. syyskuuta 2013

Lastenjuhlat


 
 
Halusimme järjestää Marttisen 20 v. juhlan pienille lapsille ja heidän perheilleen. Toteutimme sen yhteistyössä MLL Virtain yhdistyksen kanssa. Palloja varattiin reilusti. Pöydän takana Pirjo Marttisesta toivotti vieraat tervetulleiksi.
 



Sisä-Suomen Tanssin aluekeskuksen tanssijat Maija Ikonen ja Maria Kananen toimivat esiintyjinä ja ohjaajina Tanssitarinat -esityksessä.

 
 Tanssitarinoiden mielikuvitusseikkailuun innostivat Kirsti Kirjatoukka ja Vieterityttö.
 
 
Esitys oli suunnattu 3-6-vuotialle pienissä ryhmissä. Esityksiin oli mahdollista tulla mukaan tasatunnein aikuisen seurassa.

 
Yleisö oli osallistavassa esityksessä mukana.

 
 
 
Pukeuduimme juhlavasti, tässä Sanna Marttisesta.


Hannakaisa Marttisesta.

 
Sanni Ala-Heikkilä ystävineen pyöräytti käyntiin taideprojektin. Nuoret opettelevat koristelemaan kuppikakkuja kolmena eri päivänä. Kurssi on toteutettu Nuorten oma Myrsky-hankeena yhteistyössä Marttisen ja Virtain kaupungin kulttuuritoimen kanssa.

 Love is in the air...


 
 Edellisenä päivänä Tekila´s Bakeryn kakkubloggari Kirsi Jaakkola kävi opettamassa hieman vanhempia nuoria koristelun saloihin. Nyt pienemmätkin pääsivät juttuun mukaan.

 
 Lapset koristelivat kakkuja mallin mukaan.

 
Wau!

 
 Kakkuja koristeltiin vanhempien kanssa yhdessä ja lopuksi päästiin herkuttelemaan!


 
Jänöjussi on vaihtanut jo talviturkin päälleen.

 
Johanna Rinta-aho veti Martti-sammakko muskarituokioita varmalla ammattitaidolla.

 
 Pienet sammakot, pienet sammakot, porukkaa riitti ja lapset lähtivät leikkiin   mukaan.


 
Muskarituokioita oli useita päivän aikana.

 
 MLL Virtain yhdistys ry. toimi erinomaisena kumppanina tapahtuman järjestelyissä muutenkin. Muskarin lisäksi he järjestivät ongintaa ja kasvomaalausta.

 
Marttisen ohjaaja Maria Marttisesta opetti keppihevosten teossa. Heppoja syntyi päivän aikana 19 kpl ja uudella hepalla pääsi heti kirmaamaan temppuradalle.


Ihahaa!

 
Tässäkin oli hyvä olla vanhempi mukana.


MLL Virtain yhdistys esitteli monipuolista toimintaansa.

 
Sari Kolari MLL Virtain yhdistyksen pj. Lisätietoa yhdistyksen toiminnasta: http://virrat.mll.fi/

 
Monitoimisalissa oli sisätemppurata.

 
Kasvomaalausta.

 
Kasvomaalauksen ja onginnan maksut menivät MLL:n Virtain yhdistyksen toiminnan tukemiseen.

 
Kiitos kaikille 250:lle vieraalle ja yhteistyökumppaneille onnistuneista juhlista!
 
 
 


2 kommenttia:

  1. Oli tosi kivat juhlat - Perheen pikkuväki ei olisi malttanut lähteä pois ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Sepä mukava kuulla! Täällä Marttisessa jo suunnitellaan uusia lastenjuhlia. Seuraavaksi Halloweenjuhlat lapsille 1.11. klo 16.30-20.30. Vielä ehtii kertoa toiveita:-)

    VastaaPoista