sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Get out and find the power!


Marttisen kansainvälisellä osastolla sekä nuorten ryhmissä Italiassa ja Espanjanssa on syksystä saakka valmisteltu Youth In Action - nuorten ryhmätapaamista, joka alkaa tänään.



Leirin nimi on "Get out and find the power!" Nuoret käsittelevät yhdessä yhteiskunnallisia aiheita, kuten nuorten syrjäytymistä ja hyvää elämää. Tavoitteena on, että nuoret oppivat näkemään aiheen uusista näkökulmista ja etsivät yhteiskunnallisiin ongelmiin ratkaisuja.

Teemoja käsitellään keskustelujen ja taiteen kautta. Luvassa onkin draamateatteria, itseilmaisua ja musiikkia. Nuoret ovat tehneet leiriohjelman itse kv-koordinaattorin, ja oman maansa ohjaajien kanssa. Viikon huipennus on draamaesitys, jonne nuoret kutsuvat suomalaisia nuoria ja muitakin kiinnostuneita yleisöksi.


- Meillä Marttisessa TET-jaksolla ollut Ilona innostui kansainvälisestä toiminnasta ja sai kaverinsakin mukaan. Päätimme nuorten kanssa lähteä tekemään Youth In Action ryhmätapaamishanketta. Muutama nuori tuli mukaan porukkaan vielä myöhemmässä vaiheessa ja lopulta kaikkia halukkaita ei voitu enää ottaa mukaan, kertoo kv-koordinaattorina toimiva Hannakaisa Raiskinmäki Marttisesta.

- Suomalaiseen ryhmään kuuluvat nuoret ovat taiteellisia, heistä löytyy musiikkia, tanssia ja teatteria harrastavia. He toivoivat, että leirillä olisi draamateatteria, musiikkia ym. itseilmaisua. Siitä saatiin leirille metodi. Aiheeksi valittiin syrjäytyminen, hyvä elämä ja nuorisotiedotus, Raiskinmäki jatkaa.

- Kumppanit löytyivät Italiasta ja Espanjasta. Saimme hankkeelle CIMO:sta (kansaivälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksesta) avustusta reilut 19 000 euroa, mikä mahdollisti ryhmätapaamisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti